Hyppää sisältöön

Jaksokirje

Yleinen

Kulttuuripaja Virran ohjelma 24.9.-1.11.2019

Ihanaa värikästä syksyn alkua teille kaikille! Sade ja paiste ovat vaihdelleet siihen tahtiin, että ruskan värien lisäksi olen bongannut jo useamman sateenkaareen ja jopa revontulia huomasin Näsijärven yllä eräänä iltana. Kulttuuripajaltakin leviää nyt värejä ympäristöön, kun avaamme taidenäyttelyn Pitkäniemen hallintorakennukseen. Lukekaahan alta lisää!

Hox! Taidetta syntyy Kulttuuripajalla jatkuvasti ilahduttavan paljon, ja joskus sitä kertyy pajan tiloihin niin paljon, että välillä on syytä raivata tilaa uudelle. Tule siis hakemaan oma maalauksesi pois pajalta, tai merkitsemään se nimelläsi, jos aiot vielä jatkaa sen työstämistä pajalla. Teosten hakemiseen on aikaa lokakuun loppuun, eli reilu kuukausi, sen jälkeen nurkissa edelleen nimettöminä majailevat maalaukset gessotaan ja ne saavat uuden elämän.