Hyppää sisältöön

Perjantai

(huom. pe 23.6. paja kiinni)

Klo 10-12 Lankakerho

Tehdään käsitöitä yhdessä! Voit aloittaa uuden projektin Kulttuuripajan välineillä tai jatkaa jo aloitettua työtä. Saat puikot ja langat lainaan käsityötä varten, ei siis välttämättä tarvitse ostaa omia! Kaikki ovat tervetulleita taitotasosta riippumatta. Saat apua käsityön aloittamiseen vertaisohjaajalta. Ratkaistaan yhdessä käsitöihin liittyviä pulmia. Hyvällä säällä voimme suunnata Sorsapuistoon tekemään käsitöitä ja ottaa kahvin tai teen mukaan. Kokoonnutaan aina sisällä ja päätetään ulkoilusta yhdessä vasta ryhmän alettua. Mukaan saadaan muutama viltti ja penkilläkin voi toki istua. Oma juomapullo olisi hyvä olla mukana ulkoillessa. Kaksi kokoontumista: 26.5. ja 9.6. Metsänpeitto.

Klo 11–14 Miniatyyrimaalaus ja vapaa työskentely

Jos miniatyyrien (figuurien, pienoismallien tai muun pienen) maalaus kiinnostaa, niin tässä ryhmässä kyseiseen puuhasteluun on mahdollisuus vertaisohjaajan opastuksella. Virrassa on tarjolla maaleja ja maalattavia, joita voi käyttää. Jos sinulla on omia maalaustarvikkeita tai maalattavia kotona, niitä saa myös ottaa mukaan! Ryhmään voi tulla myös omaan tahtiin aloitusajan jälkeen, ryhmän aikana voi pitää taukoja, ja voi myös lähteä aikaisemmin kotiin, jos niin haluaa. Voit tulla myös yhdessä tekemään muita taideprojekteja saman pöydän ääreen. Ateljee.

Klo 11-13 Kollaaseja

Kulttuuripajan varastoista löytyy kaiken muun ohella suuret määrät erilaisia leikeltäviä vanhoja lehtiä, tapetteja ja papereita, muovikukkia ja kankaita, tarroja, washiteippejä, kartonkeja, papereita, kiiltokuvia ym. Tule antamaan inspiraation viedä mennessään, ja kasaamaan materiaaleista mukavan rennossa tunnelmassa kollaaseja. 26.5.-9.6. Ulappa.

Klo 12–16 Kuvakarjun sivistyssessio

Kuvakerhon reipas pikkuveli jatkaa sekin porskuttamista. Jälleen kerran ryhmän vertaisohjaaja on napannut ohjelmaan joukon itselleen aiemmin tuntemattomia elokuvia. Tule siis yhdessä laajentamaan sivistystäsi tai vaihtoehtoisesti kokemaan uudelleen arvostettuja teoksia. Ryhmä alkaa esittelyllä päivän elokuvalla, jonka jälkeen siirrymme rauhassa itse elokuvan pariin. Pidämme pienen paussin teoksen puolivälissä ja lopuksi keskustelemme hyvässä hengessä sen herättämistä tunteista ja ajatuksista. Turvallisessa seurassa voit huoletta kertoa mielipiteesi tai halutessasi vain kuunnella muiden ajatuksia. Tarjolla popcornia! Metsänpeitto.

Tässä jaksossa ryhmän teemana on ”nää on kuulemma queer-leffoja” ja katsomme seuraavat elokuvat (muutokset ohjelmaan mahdollisia):

  • 26.5. Piukat paikat (1959, Yhdysvallat, K12, 120 min.)
  • 2.6. The Handmaiden (2016, Etelä-Korea, K16, 145 min.)
  • 9.6. Funeral Parade of Roses (1969, Japani, K16, 105 min.)
  • 16.6. Poikien pesula (1985, Iso-Britannia, K16, 93 min.)

Klo 13-14 Metsovirtaa -tuotanto

Kulttuuripaja Virran musiikintekijät ja projektisuunnittelusta kiinnostuneet kävijät löivät syksyllä 2022 hynttyyt yhteen Pääkirjasto Metson kanssa tuottaakseen sekä digitaalisen että fyysisen julkaisun tekemistään kappaleista. Projektin pohjaideana on ollut DIY ja kokonaisuuden suunnittelua ja toteutusta toimitetaan tässä työpajassa. Tässä jaksossa työpöydällä on fyysisen julkaisun suunnittelu jo olemassa olevista kappaleista ja myös uutta musiikkia luodaan (inspiraation niin iskiessä). Ulappa.

Klo 15.30–16 Hyvää yötä, Virta!

Yhteinen startti viikonloppuun. Kokoonnumme perjantain päätteeksi Salonkiin vaihtamaan kuulumiset viikolta sekä viikonlopun menovinkit. Rento ja vaivaton ryhmä kaikenlaisille pajalaisille, jonka kautta voi lähteä hyvin mielin kotia kohti. Salonki.