—
Kulttuuripaja Virta on nyt avoinna ti-pe klo 9.30-16.00 osoitteessa Salhojankatu 42, 3.krs. Toiminta on suunnattu 18-35 -vuotiaille, joilla on jokin mielenterveyden haaste.Toimintaan pääsee tutustumiskäynnin kautta. Tutustuminen sovitaan työntekijän kanssa.
Hei!
Mukavaa alkanutta vuotta2019! Taas mennään kevättä kohti ja päivät pitenevät. Myös Kulttuuripaja Virran aukioloajat pitenevät! Kahvi- ja teetarjoilu sekä kulttuuriryhmät pyörivät edelleen klo 10-15 välillä, mutta Kulttuuripajalla voi viettää aikaa nyt tiistaista perjantaihin klo 9.30-16.00. Samuelin työsopimukselle saatiin jatkoa kesään asti, eli meitä työntekijöitä on ainakin toistaiseksi kolme.
Seuraava vertaisohjaajakoulutus järjestetään kevättalvella 2019. Haku käynnistyy nyt! Kulttuuriryhmien ohjaamisesta kiinnostuneet voivat nyt ottaa rohkeasti yhteyttä työntekijöihin ja ilmoittautua hakijaksi. Koulutuksessa harjoitellaan mm. ryhmänohjaamistaitoja, vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia tilanteita.
Kulttuuripaja Virrassa vertaisohjaajakoulutuksen on käynyt jo n. 60 henkilöä, koulutuksen myötä pääsee mukaan idearikkaaseen ja monipuoliseen porukkaan! Tässäkin jaksossa viikko-ohjelma on yhtä monipuolinen kuin suunnittelijajoukkonsakin. Jälleen on mukana niin uutuuksia kuin vanhoja tuttujakin ryhmiä.
Merkillepantavia asioita ja poikkeuspäivämääriä tässä jaksossa
To 10.1. Kulttuuripaja avoinna klo 9.30-16.00 Luvassa yhteistä ohjelmaa
klo 10 käymme läpi syksyllä tehtyjen Toivehattu-haastattelujen tulokset
klo 12 alkaen katsomme Sekasin-sarjan toisen tuotantokauden, yleisön pyynnöstä binge watchingina eli kerralla koko sarja.Tuotantokausi on jatkoa vuonna 2017 parhaan lasten- ja nuorten ohjelman Kultaisella Venlalla palkitulle sarjan ykköskaudelle. ”Sekasin” kuvailee neljän nuoren elämää suljetulla osastolla. Nuorten henkilöhahmojen pohjana on käytetty neljän oikean henkilön kokemuksia. Katsomisen jälkeen on mahdollisuus keskustella yhdessä ohjelmasta ja sen herättämistä ajatuksista.
Pe 11.1. Kulttuuripaja avoinna klo 9.30-16.00
Klo 11 Enemmän yhdessä-tapahtuman suunnittelupalaveri.Jos haluat olla mukana ideoimassa ja toteuttamassa Kulttuuripajalle toimintapistettä ystävänpäivän tapahtumaan, liity tähän porukkaan. Jos et pääse palaveriin, mutta haluat osallistua, ota yhteys Annaan.
Klo 12.25 Retki Särkänniemen Superparkiin. Lähdemme pajalta yhdessä kello 12.25 lähimmälle bussipysäkille. Bussilla 3B pöräytetään Superparkiin, joka aukeaa kello 13.00. Superparkissa ollaan Samuelin kanssa ”ohjatusti” klo 13-16, jonka jälkeen voi vielä jäädä paikalle omalla vastuulla. Superparkiin kannattaa ottaa mukaan omat jarrusukat, ja jos sellaisia ei ole, niin ne voidaan ostaa Superparkista Kulttuuripajan piikkiin. Bussimatka ja pääsymaksu Superparkiin on osallistujille maksuton. Superparkista poistuminen tapahtuu omatoimisesti ja omakustanteisesti. Tietoapaikasta löytyy osoitteesta www.superpark.fi
Ke 16.1. klo 10 Taidenäyttelypalaveri. Kulttuuripaja Virran seuraava taidenäyttely Näkökulmio avautuu Pitkässäniemessä ensi syksynä. Tule mukaan tekemään näyttelyä! Näyttelyyn voi tehdä/tuoda esim. maalauksen, kollaasin, runon, valokuvan tai laajemman teossarjan. Seuraava palaveri on ke 16.1.klo 10.00 eli työskentelyajan yhteydessä Kulttuuripajan omassa tilassa. Näyttelyyn voi valmistautua työskentelyaikana tai omatoimisesti ja sitä koskevissa asioissa voi olla yhteydessä Virpiin. Edellisessä palaverissa päätettiin teema, jonka vertaisohjaaja tiivistää seuraavasti:
Taidenäyttelyn teema ”Näkökulmio” kutsuu tulkitsemaan ja tekemään. Onko näkökulmio vaikkapa geometrinen kuvio, näköön vaikuttava koje vai perspektiivienmonimuotoisuutta? Omalla teoksellasi voit laajentaa ja konkretisoida teemaa.
Pe-su 8.-10.2. Sospedilla Helsingissä järjestetäänkokemusasiantuntijakoulutus. Jos olet kiinnostunut aiheesta ja osallistumisesta, tule kysymään Annalta tai Virpiltä lisätietoja! Koulutus on osallistujille maksuton. Helsingin ulkopuolelta tuleville korvataan myös matkat ja majoitus.
To 14.2. Koko Kumppanuustalo Arttelin toimijoiden ja Tamkin opiskelijoiden yhdessä järjestämä Enemmän yhdessä -ystävänpäivätapahtuma, josta ohjelma ja aikataulu tarkentuvat myöhemmin.
Ryhmätoiminta 15.1.-15.2.
Kulttuuriryhmiin saa tuttuun tapaan ilmoittautua sähköpostilla tai puhelimitse heti tämän kirjeen saatuaan. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja vapaita paikkoja voi kysellä koko ryhmäjakson ajan. Kulttuuripajan ryhmissä ei vaadita ennakkotaitoja, vaan mukaan voi tulla kokeilemaan myös itselle uusia asioita. Muistathan myös ilmoittaa poissaolostasi, jos olet sairaana tai sinulla on muu pakollinen meno, jottei vertaisohjaaja odottele ryhmäläisiä turhaan. Ryhmissä ei ole pakko tehdä mitään, eli halutessaan ryhmän toimintaa voi seurailla myös sivusta. Kaikki toiminta on kävijöille maksutonta.
Ryhmiä ohjaavat pääasiassa vertaisohjaajat.
Katso ryhmäaikataulu nettisivujen etusivulta.
Nähdään Kulttuuripaja Virrassa!
Terveisin,
Anna: 040-962 7604 anna.purola@sosped.fi, toiminnanohjaaja ja
Virpi: 044-722 7780 virpi.stenlund@sosped.fi, vastaava ohjaaja