Hyppää sisältöön

Perjantai

Klo 11-13 Meikkien taikaa

Oletko kiinnostunut meikkaamisesta? Tervetuloa siis Meikkien taikaa -ryhmään! Ryhmään saa tulla meikkaamaan itseään itselleen soveltuvalla tavalla tai oppimaan meikkaamisesta lisää. Halukkaat voivat ottaa mallia toisista osallistujista tai saada opastusta myös ryhmän vertaisohjaajalta. Meikkivinkkejä haluavien kannattaa tulla ryhmään heti sen alkaessa, jotta saa kaiken tiedon irti siitä, mitä vertaisohjaaja loihtii meikeillään sinä päivänä itselleen. Muutoin ryhmään voi tulla silloin, kuin se itselleen parhaiten sopii. Ryhmä ei edellytä aikaisempaa meikkauskokemusta, mutta on toivottavaa, että osallistujalla olisi itsellään meikkejä mukana, kun tulee ryhmään, jos aikoo meikata siellä. (Ryhmässä on mahdollisesti joitain meikkejä, jotka eivät ole suorassa kosketuksessa ihoon, kuten pohjustusvoidetta, luomivärin pohjustajaa sekä monelle eri vaalealle ihonvärille sopivaa BB-voidetta). Kolme kokoontumista 31.1.-14.2. Ulappa.

Klo 12-14 Kollaaseja

Ateljeen kaapeista löytyy suuret valikoimat kollaasien tekoon soveltuvia välineitä – tarjolla on mm. aikakauslehtiä ja vanhoja kirjoja leikeltäväksi, erilaisia kyniä, tarroja, washi-teippejä, maaleja ym. Tule inspiroitumaan ja tekemään kollaaseja yhdessä! Voit osallistua joko yhdelle tai useammalle kerralle, ja tehdä jakson aikana niin monta kollaasia kuin haluat. Ohjaajalla on joka kerralle mietittynä aihe kollaasille, mutta voit tehdä kollaaseja myös itsekeksimästäsi teemasta. Neljä kokoontumista, 24.1.-14.2. Ateljee.

Klo 12-16 Magic the Gathering

Magic: The Gathering -korttipelin peluuseen keskittyvä ryhmä. Pelataan aloittelijaystävällisillä 60 kortin Game Night: Free For All -pakoilla. Kortit englanniksi. Vertaisohjaajalla on mukana myös muutamia muita pakkoja. Sopii sekä ensimmäistä kertaa kokeileville että aiemmin pelanneille. Katsotaan yhdessä tarkemmin pelataanko 1v1 pelejä vai moninpeliä. Kaksi kokoontumista, 17.1. ja 24.1. Metsänpeitto.

Klo 14-15.30 Maalaamista

Maalataan rennosti musiikin säestyksellä, toiveiden mukaan viikottain vaihtuvalla musiikkiteemalla. Maalaustekniikka vapaa, vesivärimaalauksen perusteista tarjolla opastusta. Ateljee.