Hyppää sisältöön

Kulttuuripajakummit

Kulttuuripaja Virrassa pilotoidaan uutta toimintamuotoa, kulttuuripajakummien toimintaa! Kulttuuripajakummi on kulttuuripajan osallistuja, joka on ollut toiminnassa sen verran pitkään, että tuntee toiminnan hyvin — ja haluaa esitellä sitä myös uusille tutustujille. Kummit on koulutettu tehtävään ja he osallistuvat kulttuuripajakummien tapaamisiin. Kulttuuripajakummit toimivat vapaaehtoispohjalta.

Kummitoiminnan tarkoitus on helpottaa uusien, toiminnasta kiinnostuneiden nuorten tuloa mukaan kulttuuripajan toimintaan. Kulttuuripajakummit käyvät hakemassa uuden tutustujan sovitusta paikasta, ja nuoret tulevat ensimmäistä kertaa yhdessä pajalle. Samalla kummi kertoo kulttuuripajan toiminnasta ja käytännöistä sekä aloittaa tutustumisen tulijaan. Kulttuuripajalla he voivat katsoa yhdessä tilat ja jatkaa tutustumista — samaan yhteyteen pyritään aina saamaan myös alkuhaastatteluaika yhdessä työntekijän kanssa. Tutustumiskäynnin jälkeen kummi ja uusi osallistuja voivat halutessaan sopia esim. osallistuvansa yhdessä johonkin ryhmään.


Käytännössä homma toimii näin:

  1. Kun vastaanotollasi käy nuori, joka olisi kiinnostunut kulttuuripajan toiminnasta, voit kertoa hänelle mahdollisuudesta tulla tutustumaan pajalle yhdessä kulttuuripajakummin kanssa.
  2. Tämän jälkeen soita tai laita viesti Minna Walleniukselle (p. 044 7227780), jossa ilmoitat seuraavat asiat:
    1. Päivämäärä, kellonaika, tarkka tapaamispaikka (poliklinikan nimi ja lisätiedot, esim. kerros, huoneen nro) sekä tutustujan etunimi. Lisäksi jätä omat yhteystietosi. Esim. ”Keskiviikko 7.9. klo 13 Mielialahäiriöpoliklinikka, Hallituskatu 14-16, tutustuja Mikko, t. sairaanhoitaja Sanni Meikäläinen, p. 040 123 4567.”
  3. Minna välittää ”keikkatiedot” kulttuuripajakummeille, joista joku vahvistaa ottavansa keikan. Minna puolestaan vahvistaa kummin tulon vielä viestitse TAYS:n työntekijälle.
  4. Sovittuna aikana kulttuuripajakummi tulee tapaamispaikalle (aina TAYS:n tiloissa), hänellä on yllään tunnistemerkki/nimikyltti, jossa lukee ”Kulttuuripajakummi + etunimi” (alla kuva kyltistä).
  5. Nuoret tulevat yhdessä kulttuuripajalle kävellen tai julkisilla. Matkalla kummi kertoo pajan toiminnasta ja käytännöistä ja aloittaa tutustumisen.
  6. Samalla kerralla pyritään aina järjestämään mahdollisuus alkuhaastatteluun yhdessä kulttuuripajan työntekijän kanssa.
nimikyltti, jossa lukee kummin etunimi ja kulttuuripajakummi
Kulttuuripajakummin tunnistaa tämän näköisestä nimikyltistä.
Siinä lukee kummin etunimi sekä ”kulttuuripajakummi”.

Lisätietoja kummitoiminnasta:

Minna Wallenius, kulttuuripajan vastaava ohjaaja, p. 044 722 7780, minna.wallenius@sosped.fi